Viikonlopun mysteerinä vauvan villasukat

Mistä sukat, jotka pysyisivät hullusti potkivan vauvan jaloissa? Kudoin odotusaikana vauvalleni sukat jos toisetkin ja toistaiseksi mitkään niistä eivät ole pysyneet paikoillaan viittä potkivaa minuuttia kauempaa. Mitä pidempi varsi, sitä kauemmin sukat pysyvät jotenkuten jalassa, mutta eivät kohdillaan eli kantapää on siellä missä varpaat. Nyt soikin päässä biisi "pää, olkapää, peppu, polvet varpaat, polvet varpaat..." :)

Vauvan polvisukat on tehty Kaspaikan ohjeella ja pysyvät tekemistäni sukista parhaiten jalassa vaikkakin potkiintuvat pois paikoiltaan. Vauvani on nyt kolmekuukautinen ja sukat ovat olleet jalassa vasta muutamaan otteeseen, kiitos helteisen kesän. Ja tiedoksi, käyttämäni Novitan vauvalanka Wool näyttäisi nukkaantuvan heti kättelyssä.

Kuva ohjeen mallisukasta

Mun tekemät sukat tytön jalassa alle 1 min

Samat sukat noin 3 minuutin kuluttua

Ja samat sukat taas hetkeä myöhemmin

Sukat ei pysy jalassa. Mitäs nyt?

Noh, löysin ompelukoristani yhden aloitetun sukan, joka vaikuttaa lupaavalta. Kummaa kyllä, sukasta on viety puikot kantapään jälkeen. En muista miksi olen jättänyt sukan kesken. Syitä on yleensä monia. Olen joko yksinkertaisesti kyllästynyt sukan tekoon, sukasta tulee mielestäni liian ruma, en ymmärrä sukkaohjetta tai sukasta on tulossa väärän kokoinen. Mistä olen tämän ohjeen löytänyt?

Kyseessä näyttäisi olevan ns. junasukat, joiden tarina sulattaa kaikkein kettuuntuneimmankin kutojan sydämen ja innostaa yrittämään uudelleen. Tästä saankin mukavan projektin viikonlopuksi. Tarinasta voi lukea muun muassa Ylen sivuilta, tässä junasukat lyhykäisyydessään:

"Junasukista kerrotaan internetissä seuraavanlainen tarina: Nainen oli pienen vauvansa kanssa junamatkalla sotaa pakoon alkuvuodesta 1940.  Junamatka keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten vuoksi. Naista ja lasta vastapäätä istunut käsityönopettaja sääli pientä, ilman sukkia ollutta vauvaa. Opettaja purki valkoista villatakkiaan ja neuloi pienokaiselle sukat junaraiteiden korjaustöiden aikana."

Junasukat mammanmaailma.blogspot.fi
Lue lisää mamman sukkahaasteesta täältä

Mikäli tiedät hyvän vauvan villasukkaohjeen, jätä ohje ja/tai linkki kommentteihin niin kokeilen mielelläni. Tulokset julkaistaan tietty täällä, meni Strömsösti tai ei! Mukavaa viikonloppua kaikille tossuttelijoille!

Lapsuuden muistoja: syntymäpäiväkakku

Istuin sukulaistyttömme synttäreillä ja ihastelin jälleen kerran upeasti toteutettua synttärikakkua. Tänä vuonna kakkua koristi aivan mielettömän hieno Late Lammas ja aiempina vuosina pöydästä on löytynyt niin Hello Kittyä kuin kakun sisään integroitua Barbi-nukkeakin. Katselin pientä tytärtäni ja mietin, miten pahoin hän joutuukaan tulevina vuosina pettymään, kun en näillä leipojan taidoilla osaa tarjota hänelle vastaavaa.

Muistan elävästi omasta lapsuudestani syntymäpäiväjuhlani, joita vietettiin eräs kylmä helmikuun lauantai. Rakkain leluni oli tuolloin valkoinen Barbihevonen, jota äiti keksi käyttää juhlakoristeluissa hyvin luovasti. Äitini oli "tehnyt" suureksi ilokseni jäätelökakun, joka muistutti rekeä. Hevoseni oli nostettu pöydälle ja jäätelöreki oli aseteltu hevosen perään. Olin onnesta suunniltani: meidän äiti teki maailman hienoimman kakun lempilelustani ihan vain minua varten!

Pari viikkoa sitten selasin vanhoja valokuvia vanhempieni luona ja käsiini osui kuva, jossa puhallan kynttilöitä tämän legendaarisen jäätelökakun päältä. Tarkastelin kuvaa tarkemmin, ja tajusin kakun koostuneen lähinnä jäätelöstä sekä muutamista erilaisista suklaanapeista. Hymyilin itsekseni ja mietin, että ilmeisesti lapsille riittää yksinkertaisempikin toteutus jos vaan idea on hyvä kuten omassa tapauksessani. Sain tästä uskoa itseeni ja odotankin jo innolla tyttäreni tulevia syntymäpäiviä. Yritän pitää mielessä, ettei minun tarvitse kisailla muiden leipuriäitien kanssa samassa sarjassa. Lupaan toteuttaa tyttäreni mieltymyksiä, mutta vain minulle sopivan tason kyvyillä. Vaativimmat toiveet saa toteuttaa paikallinen leipomo. Piste.

Kauhulla kampaukseen 2/2

Lauantain juhlapäivä valkeni aurinkoisena ja jännitystä täynnä. Sulhanen oli nukkunut vain tunnin ja äitini kompastui juuri ennen kampaajalle lähtöä portaissa ja kaatui naama edellä sepeliin. Kylmäkalle naamallaan suuntasimme kaupunkiin ja äidin mustunut silmä saatiin onneksemme hyvin peittoon. Meidän perheessä sitä sattuu ja tapahtuu.

Ja mitä tapahtui kampaajalla? Noh, yritin parhaani mukaan kuvailla kampaajalle millaisia kiharoita halusin. Kerroin, että olen isoilla lämpörullilla saanut sellaisia kivoja isoja kiharoita, joista pidän mutta jotka eivät pysy paria tuntia pidempään. Kampaaja totesi, että kiharat pysyvät parhaiten suoristusraudalla tehtynä joten enpä osannut siihen vastaan sanoa oikein mitään. Katsoin kauhulla kun kampaaja aloitti projektinsa kapealla suoristusraudalla, jonka tuloksena oli tietty pieniä pyöreitä kiharoita. Hän lupaili, että kyllä ne siitä illan mittaan vähän suoristuvat ja kotiin päästyämme koitin niitä harjata hieman auki ja tuloksena oli ne täydellisen pyöreät glamourkiharat, joita yritin parhaani mukaan välttää. Muut yrittivät lohdutella, että hyvät niistä tuli mutta olin itse eri mieltä. Valitettavasti en siinä hässäkässä huomannut ottaa niistä kuvaa. Kaivoin ison kihartimen laukustani ja kävin hiukset läpi ison pyörylän kanssa, jolloin lopputulos alkoi muistuttaa hakemaani. Toinen puoli hiuksista onnistui ihan kivasti näin:

Mukana myös prinsessamme söpö pieni hiuspehko :)

Mutta toinen puoli hiuksista kääntyi itsepintaisesti kummallisesti sisäänpäin kas näin:

Lopputulos oli siis ihan tyydyttävä ja ainakin noh, persoonallinen. Olen jälleen yhtä kampaamotraumaa rikkaampi. Kohti uusia pettymyksiä!

Häissä vauvan kanssa

Mahtavat häät takana! Kiitos isosti morsiusparille ja muille kanssajuhlijoille. Parasta oli, kun saatiin tanssia pilkkuun asti mieheni kanssa vauvan nukkuessa sikeästi juhlapaikan keittiön ikkunan alla. Itkuhälytin mieheni rintataskussa aiheutti yleistä hilpeyttä ja saimme isosti peukkua muilta perheellisiltä, kun osasimme ottaa rennosti emmekä höösänneet liikoja vauvan perään. Koin kylläkin pienen vihlaisun rinnassani, että en kai suhtaudu muiden mielestä vauvani hoitoon liian löysästi? Jos vauva nukkuu kiltisti vaunuissaan, niin ei kai minun tarvitse istua vaunujen vieressä ja katsoa kun vauva nukkuu tai vaihtoehtoisesti lähteä kotiin kesken illan katsoakseni vauvan nukkumista siellä?

Mies meni jatkoille ja me vauvan kanssa sinne kotiin nukkumaan. Tarkemmat speksit myöhemmin!

Nakuilua, ruiskuttelua ja kamalaa hajua

Kävin tänään sitten ruiskurusketuksessa. En ole tänä kesänä ehtinyt makoilla auringossa, sillä aika on mennyt vauvaa hoitaessa. Näin ollen päätin kokeilla paikallista ruiskurusketusta viikonlopun häihin. Ehkä hieman riskialkista touhua, kun ei ole tietoa tai kokemusta mahdollisesta lopputuloksesta. Mikäpä piristäisi päivää enemmän kuin nakuilu kertakäyttöstringit jalassa ventovieraan edessä? Kun hoitolatäti antoi luvan laittaa vaatteet päälleni, hihkaisi hän iloisesti, että "Noniin, nyt sitten loppupäivän vaan olet ja yrität olla mahdollisimman paljon koskematta mihinkään!" Kotona odottaa kolmikuukautinen vauva - täähän meni putkeen.

Nyt istun keinutuolissa ja odotan kuin kuuta nousevaa, että kello tulisi kymmenen ja pääsen suihkuun. Väriä näyttäis tarttuneen joka puolelle taloa. Iho tuntuu tahmaiselta, haju on kuvottava ja mietin millaisenkohan allergisen reaktion vauva on mahtanut saada minusta päivän aikana? Jouduin pyyhkimään hänestäkin väriainetta kosteusliinan kanssa, kun neidin ruokkiminen ei yllättäen onnistu täysin "koskematta". Niin tyypillistä! Tunnen itseni maailman huonoimmaksi ja turhimmaksi äidiksi.

Kauhulla kampaukseen 1/2

Kuten aiemmin tuli jo ilmi, meidän perhe juhlii häitä tänä lauantaina. Olen varannut juhla-aamua varten ajan kampaamoon, jolloin menen meikkiin ja kampaukseen.

Olen käynyt elämäni aikana laitattamassa hiukseni juhlia varten kampaajalla kokonaiset kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta monta vuotta sitten oli täydellinen fiasko, joka päättyi kotikylppärissä paniikinomaiseen hiusten suoristukseen. Hiukseni olivat tuolloin pitkät ja värjätty päältä vaaleiksi ja alta reilusti mustiksi. Olin pyytänyt, ettei kampaaja korostaisi hiusteni vahvaa kontrastieroa, sillä olin menossa hautajaisiin enkä halunnut herättää huomiota erikoisella hiuskuontalollani. Ilman kummempia ohjeita sain takaraivooni korkean ponnarin, joka oli täynnä kasarihenkisiä korkkiruuvikiharoita. Mustat ja valkoiset suortuvat vuorottelivat ruuveina pitkin selkääni kuin suikaloitu ruutulippu.

Tänä lauantaina tekijä on tuttu, sillä hän teki meikkini ja hiukseni viime syksynä omiin häihini. Tämä oli siis se toinen kertani kampaajalla. Silloin(kin) saimme vääntää kättä kiharoista, tai enemmänkin niiden puutteesta, sillä olin tilannut Rapunzelin clip-on hiustenpidennykset ja halusin ne hyvin pelkistetysti suorina auki selkääni. Kampaaja moneen kertaan pyysi, että saisi edes vähän kihartaa pitkiä tekolatvoja. Muistelin kauhulla kasarihelvettiä ja pidin pääni: ei kiharan kiharaa!

Aika ilmeisesti kultaa muistot sillä tällä kertaa haluaisin omiin keskipitkiin, hartioille ulottuviin hiuksiini kiharoita. En halua sellaisia täydellisen muhkeita viimeisteltyjä juhlakiharoita vaan hieman huolettomampia laineita. Olen melko kokematon kiharoiden kanssa eikä asiaa helpota, että hiuslaatuni on harvinaisen suora, joka ei nykyään taivu helposti kiharalle kotikonstein. Toivottavasti saan mieleiseni kiharuudet ammattilaisen käsissä! Päivittelen lopputuloksia juhlahumun laannuttua.

Häälahja

Whoop whoop!! Isoveljeni hääkelloja soitetaan viikonloppuna! Voi onnea!

Mitä häälahjaksi? Raha on tervetullut lisä rakastuneiden häämatkatilille ja hääparilta löytyy myös lahjalista tehtävää helpottamaan. Itse tykkään antaa aina jotain henkilökohtaista mikäli sikäli hääpari on minulle oikeasti läheinen. Veljeni ja hänen nuorikkonsa tapauksessa olenkin ahkeroinut heille molemmille pitkävartiset sukat (rahalahjan lisäksi, tietty). Uskon varsinkin veljeni osaavan arvostaa lahjaa, sillä nyt jo edesmennyt isoäitimme neuloi ennen kaikki perheemme villasukat. Isoveljeni oli isoäitimme suosikki ja veljelleni erittäin rakas. Jos isoäitimme olisi päässyt todistamaan veljeni hääpäivää, uskon, että lahjapöydästä olisi löytynyt hänen tekemänsä sukat. Tällä pienellä eleellä yritän kunnioittaa isoäitimme muistoa.

En ole mikään mestarikutoja. Tavalliset perussukat taipuvat ongelmitta vaikkakin painin aina koko-ongelmien kanssa. Käsialani on sen verran väljää, että sukat löystyvät helposti käytössä yli mittojensa, jonka takia teen töihini usein vähempi silmukoita mitä ohjeissa lukee. Siitä usein se ilo aina repeääkin, kun alan sooloilla ohjeiden suhteen ja lankakoristani löytyy nykyään useita puolivalmiita sukkia kun homma on mennyt metsään. Olen alkanut inhota Novitan seiskaveljestä, joka ei millään pysy muotissaan!

Morsiamen sukat on tehty aniliininpunaisella Nalle-langalla Novitan ohjeella "Valkoiset pitkät sukat". Sukkiin kului vajaa kaksi kerää ja niitä oli yllättävän mukava ja helppo tehdä vaikka hommaa riitti. Isoveljeni sukat on kuin myös tehty Nalle-langalla (musta ja harmaa) soveltaen ohjeilla "Harmaat polvisukat kirjoneuleraidalla" ja "Lippusukat". Homma näiden kanssa meni vähän Strömsöön, kun sukkien varsi ei ole niin tasapainossa kun haluaisin ja pituuskin on vähän outo, mutta muuten ihan pätevät ja sopivan kokoiset sukat.

So far so good. Tästä alkaakin se ongelmallisempi osuus.

Haluaisin paketoida sukat jotenkin oikein näyttävästi. Haluaisin, että sukat seisoisivat omillaan pystyssä kuten kuvassa, jotka sitten paketoisin sellofaaniin ja lahja olisi hauskan ja persoonallisen näköinen lahjapöydällä.

Komppasin kaapit läpi enkä keksinyt sukkien pystykseen muuta keinoa kuin sulloa sukkiin sanomalehtiä. 

Lopputulos on aivan älytön. Epämuodostuneiden alieneiden aika ei ole ohi. Sukat pysyvät vaivoin pystyssä ja näyttävät... Noh, ei siltä miltä halusin. Huokaus. Sanomalehdet pois ja sukat pakettiin.

Känniääliö

Kukapa ei olisi ottanut kavereidensa  kanssa huolella poseerattuja bilekuvia, kun takana on vasta puoli pulloa viiniä ja loistava nousu päällä? Nämä kuvat päätyvät automaattisesti seuraavana päivänä naamakirjaan kiitoksineen hauskasta illasta. Miksei missään ole niitä kuvia, jotka otetaan kännykkäkameralla jatkoilla kun takana on jo kokonainen viinipullo, kolme sidukkaa ja muutama shotti - ehkä vielä yks mansikkamargaritakin, jota ei edes lasketa kun se vaan on niin hyvää?

Strömsön hengessä tässä kännykkäkuvamateriaalia kesältä 2012 eräiden häiden jatkoilta. Hyvää ja kosteaa viikonloppua teille muillekin känniääliöille :)

A beautiful body haaste

Ihana kamala raskausmaha

Strömsöläisittäin minun kuuluisi hehkuttaa, miten ihanaa oli olla raskaana ja miten selvisin raskaudesta vain muutamalla lisäkilolla. Raskaana oleva nainenhan ON kaunis. Onhan se - ellei satu olemaan sellainen pöhöttynyt ryhävalas kuten minä raskauteni viimeisen kolmanneksen aikana. Minulle kertyi raskauteni aikana yhteensä 28 kiloa. Siis melkein kolmekymmentä kiloa! Kun puntari näytti yli yhdeksääkymppiä olin pyörtyä neuvolatädin käsivarsille. Tähän lisätään tietty hormooneista pillastunut iho, turvonneet jalat sekä äärimmäisen eroottiset selkämakkarat. Ja jos ulkoisesti näky oli kamala niin samoin oli olo sisälläkin. Vauvan poikittain makoilu, perätila, kääntyily ja jatkuvat lonkkakivut tekivät olon kertakaikkiaan sietämättömäksi. Aika ei ole ainakaan vielä kullannut muistoja ja olen yrittänyt parhaani mukaan tuhota kaiken kuvallisen todistusaineiston raskauteni ajalta.

Vaan nyt laitetaan siskot kerralla kampoihin! Iloksemme maailmalla leviää kulovalkean tavoin A beautiful body - haaste, jossa kannustetaan äitejä paljastamaan äitiyden runtelemat vartalonsa sellaisenaan arpineen päivineen. Tälläinen projekti, jonka tarkoituksena on kohottaa meidän tavallisten naisten itsetuntoa sai minutkin innostumaan bloggaamisesta ja jakamaan omat kuvani. En suostu enää vertaamaan itseäni muotikuvien käsiteltyihin kaunottariin! Tai ainakin yritän olla itselleni jatkossa armollisempi. Ja niin, ei se tarkoita, ettenkö voisi treenata vatsalihaksiani löystyneen vatsanahan kiinteyttämiseksi. Vauva on nyt kaksi ja puoli kuukautta vanha ja minä jo 23 kiloa kevyempi. In your face Strömsö!

Lisää A beautiful body - projektista löydät täältä ja täältä

Mikä ihmeen Strömsö?

Ajatus blogista lähti liikkeelle työkaverini Marian kanssa pari vuotta sitten. Hiljaisina aikoina surffailimme netissä ja selailimme kyllästymiseen asti erilaisia ruoka-, muoti- ja lifestyleblogeja: linkitimme toisillemme tekstejä, kuvia, ideoita ja ties mitä. Ruokatunnilla kudoimme villasukkia ja teimme töihin vuorotellen erilaisia suklaajuustokakkuja. Olin tuolloin vielä sen tason leipuri, että kuvittelin liivatteen olevan vain turha mauste, joten jätin sen pois. Voitte kuvitella miten sen kakun kanssa kävi. Työkaverini opetti miten liivatetta käytetään ja että kakku menee jääkaappiin, ei uuniin. Kaverillani oli vuorostaan ongelmia villasukkiensa kanssa, sillä kaverin "käsiala" oli melko tiukkaa. Yllätynkin todella jos sen ensimmäisen sukkaparin saajan jaloissa kiertää vielä veri.

Meitä alkoi ärsyttää netissä tulviva "elämäni on ihanaa ja täydellistä, olkaa kateellisia"-blogikulttuuri, joten vastoinkäymisten innoittamina aloimme haaveilla omasta paskablogista. Miten virkistävää olisi välillä lukea muidenkin harmittomista epäonnistumisista?

Vastoinkäymisiä on ollut monia, mutta harmikseni en ole niitä kaikkia saanut taltioitua. Kaivelen kyllä arkistoja saadakseni antiströmsölaisen näkökulmani vauhtiin. Muistakaa toki, ettei Strömsö voi aina voittaa. Kyllä minäkin välillä onnistun.

Strömsössä? Ei sentään, vaan Särkisalon meripäivillä. 

Marian omaa blogia voitte lukea täällä

Tervetuloa Strömsöön

En usko olevani ainoa nainen, joka kärsii kroonisesta vitutuksesta kun oma luovuus ei aina taivu kuin Strömsössä. Olisi se kiva osata tuunata vanhoja huonekaluja, kuorruttaa muffinit ja kakut marsipaanikoristeineen päivineen ja kutoa Novitan ohjeiden mukaan villasukkiin ihania pitsireunoja. Olisihan se myös huippua, jos osaisi siinä jumalattomassa viiden minuutin lähtöpaniikissa heittää päälleen se täydellinen pikkumekko ja asustaa se huolettoman tyylikkäästi kuten ah niin monet muotibloggarit ikään. Olisi myös ihanaa löytää kirpputorilta viidelläkymmenellä sentillä söpö vintagelamppu täydentämään muuten jo lähes täydellistä maalaisromanttista sisustusta.

Vaan ei. Mä olen purkanut enemmän villasukkia kuin saanut niitä valmiiksi. Mun tän syksyn mehustuksesta jäi käteen kaksi palovammaa ja mun edelliset muffinssit päätyi roskikseen. Mä kärsinkin mieheni iloksi säännöllisesti leipomisen jälkeisestä masennuksesta. Mun vaatekaappi on yhtä jännittävä kuin kenoarvonta ja en koskaan löydä kirpparilta yhtään mitään. Mun lämpörullilla tehdyt kiharat suoristuu vartissa ja suoristusraudalla osaan tehdä kiharoita vain toiselle puolelle päätä. Mun orvokit kuoli kahdessa viikossa ja naapurin koirakin paketoisi joululahjat paremmin kuin minä. Tervetuloa Strömsöön. Tämä on paskaa rakkaudella.